Bookbot

Syvyyden avaimet

Boekbeoordeling

Meer over het boek

Maana Santanen on saanut valmiiksi geeniteknologiaa käsittelevän väitöskirjansa ja viettää lokoisia kesäpäiviä sateisessa Helsingissä. Työuupumuksen takia sairauslomalle passitettu huippututkija keskittyy hoitamaan ystävänsä koiranpentua ja etsimään miesseuraa internetin deittipalstoilta. Kun tutkijakollega Rauli Renberg löydetään surmattuna Vanhankaupunginlahdelta, Maana ajautuu tahtomattaan keskelle murhatutkimuksia. Kilpailu apurahoista ja paikoista tutkimusprojekteissa on kovaa, mutta silti murhalle on vaikea löytää motiivia. Samaan aikaan Maana ja hänen espanjalainen kollegansa Antonio Bustamente saavat rahakkaan tarjouksen: kansainvälinen yritys haluaa ostaa option heidän muuntogeenisiä papuja käsittelevään tutkimukseensa. Salaperäinen oferta tulee kuin taivaan lahjana taloudellisten vaikeuksien kanssa kamppailevalle Maanalle. Hän joutuu kuitenkin eettisen ongelman eteen: Voiko hän ottaa vastaan rahoja, jotka kuuluvat tutkimusryhmälle?

Een boek kopen

Syvyyden avaimet, Salmela Tuula Mai

Taal
Jaar van publicatie
2007
product-detail.submit-box.info.binding
(Paperback)
Zodra we het ontdekt hebben, sturen we een e-mail.

Betaalmethoden

3,0
Oké
1 Beoordelingen

We missen je recensie hier.

Titel
Syvyyden avaimet
Taal
Fins
Jaar van publicatie
2007
Formaat
Paperback
Aantal pagina's
255
ISBN10
951313928X
ISBN13
9789513139285
Reeks
Beoordeling
3 van 5
Aantekening